tisdag 20 november 2012

Hallituksen kokous 04.11.2012


Fiskarsin kyläseura                                                                    Hallituksen kokous 6/2012

Pöytäkirja

Aika:    4.11.2012

Paikka: Fiskari, Antiikkikahvila

Läsnä:  Hallituksen jäsenet: pj Kati Sointukangas, Jutta Evokari, Mika Ilomäki, Silja Jääskeläinen ja Mari Ojala. Lisäksi saunatoimikunnan jäsenet Tapio Hämäläinen, Folke Linqvist  ja Sade Kahra sekä jäsen Mari-Anna Närhi, Ruukin Peruskiven puheenjohtaja Maarit Koskinen ja Anu Mykrä.
 

1 §       Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.00.

2 §       Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §       Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

4 §       Sauna: Saunaryhmä esitteli palaneen saunan vakuutusasioita, talvisuojaussuunnitelmia ja uudelleen rakentamissuunnitelmia. Liite.

Perustettiin työryhmä hoitamaan asiaa jatkossa: Mika Ilomäki,Tapio Hämäläinen, Folke Linqvist ja Kati Sointukangas.

            Päätettiin hakea avustusta saunan korjaukseen von Julinin säätiöltä.

5 §       Kylätilahanke: Todettiin että ainut mahdollisuus toteuttaa hanke on, että Kyläseura ottaa sen vastuulleen. Fiskarsyhtiön tarkoitukseen osoittama tila on putkivaraston yläkerrassa. Tila vaatii lämpöeristyksen ja runsaasti muita kunnostustoimia. Kylätila tulee olemaan kolmena iltana viikossa nuorison käytössä ja muuten se toimii kuntosalina. Kaupunki tarjoaa yhdeksi illaksi viikossa hankkeeseen nuoriso-ohjaajan. Kylälle työllistettävä kylätalonmies voi luultavasti tehdä osan työpanoksestaan Kylätalolle.

Päätettiin, että Kyläseura sitoutuu hankkeen hallinnointiin tulevaisuudessa. Hakemusta valmistelevat Kati Sointukangas ja Mari-Anna Närhi esittelevät hakemuksen sähköpostitse hallitukselle ennenkuin se lähetetään säätiölle. Hankkeeseen sitoutumisen ehtona on riittävän pitkä vuokrasopimus  ja se, ettei Kyläseura joudu hankkeen vuoksi taloudelliseen vastuuseen. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada Kyläseuran ulkopuolinen taho kannattelemaan Kylätilaa.

Päätettiin hakea avustusta tilojen kunnostukseen von Julinin säätiöltä.

6 §       Ruukin peruskiven rahahakemus: Maarit Koskinen esitteli Kyläseuralle tehtyä rahahakemusta. Anu Mykrä esitteli lisäksi varainkeruuryhmän suunnitelmia.

Kyläseuran toivotaan tukevan taloudellisesti asukkaiden kaupunkia vastaan tehtyjen oikaisuvaatimusten vientiä hallinto-oikeuteen. Arvioidusta summasta (n. 3600 euroa) puuttuu tällä hetkellä vielä yli 3000 euroa. Todettiin, että ruukkiasuntohankkeeseen on luvattu 500 euroa, josta on jäljellä 279,30 euroa.

Päätettiin maksaa tämä summa heti ja tarkastaa tilanne uudestaan seuraavassa kokouksessa. Mikäli riittävä summa ei ole kasassa, käsitellään asia uudestaan.

7 §       Todettiin että kaupungin rahatilanteen vuoksi Fiskarsin koulu on joutunut luopumaan  jouluruokailusta. Mika Ilomäki ehdotti, että Kyläseura järjestäisi yhteistyössä MLL:n ja Kauppiasyhdistyksen kanssa jouluretken Kuparipajaan jossa tarjottaisiin jouluateria.

Päätettiin, että Mika Ilomäki jatkaa asian hoitamista.

8 §       Pikkujoulut: Jutta Evokari esitteli pikkujoulusuunnitelmia. Fiskars-yhtiö tarjoaa Lukaalin pikkujouluihin 5.12. Osuuskunta koristelee tilan. Juhliin mahtuu 100 henkilöä. Kyläseura tarjoaa tilaisuuteen PA-kamat.

Päätettiin kysyä Raisa ja Torsten Kaipaista/Villa Taiga DJ:ksi.

9 §       Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.15.


Kokouksen vakuudeksi:

_________________________________              _______________________________

Kati Sointukangas, puheenjohtaja                        Silja Jääskeläinen, sihteeri

Hallituksen kokous 04.10.2012


Fiskarsin Kyläseura                                                                   Hallituksen kokous 5/2012

Pöytäkirja

Aika:    4.10.12

Paikka: Fiskari, Antiikkikahvila

Läsnä: Hallituksen jäsenet: pj Kati Sointukangas, Mika Ilomäki, Silja Jääskeläinen, Mari Ojala. Lisäksi Mari-Anna Närhi oli mukana kohdissa 6-10

1 §       Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.30.

2 §       Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §       Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

4 §       Edellisen pöytäkirjan hyväksyminen siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

 5 §       Keskusteltiin Länsi-Uudenmaan kylät ry:n projektista joka mahdollistaa kylätalonmiehen työllistämisen työllistämistuella. Länsi-uudenmaan Kylät ry työllistäisi henkilön, jonka työpanos jakautuisi eri yleishyödyllisten Fiskarilaisten yhdistysten kesken. Työtä voisivat tarjota esimerkiksi Tako ry ja Kyläseura, erityisesti sen saunatoimikunta. Päätettiin osallistua hankkeeseen.   

6 §       Päätettiin hakea rahoitusta nuorisotilojen kunnostusta varten sekä perustaa työryhmä hoitamaan asiaa.

7 §       Päätettiin järjestää yhteiset pikkujoulut yhdessä Kauppiasyhdistyksen ja Onoman kanssa. Tilaisuuteen hankitaan ainakin bändi, johon varataan rahaa 200-300 euroa. Jutta Evokari vastaa järjestelyistä Kyläseuran puolesta.

8 §       Todettiin, että saunalla on riittänyt hyvin lämmittäjiä ja saunojia. Myös talkoolaisia on ollut hienosti. Päätettiin lämmittää saunaa myös talvikautena keskimäärin joka toinen viikonloppu.

9  §      Todettiin, että Kyläseura järjestää vaalipaneelin Lukaalilla ensi tiistaina. Kustannukset ovat n. 500 euroa.

10 §      Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.00.

Kokouksen vakuudeksi:
 

__________________________________              _______________________________

Hallituksen puheenjohtaja                                    Hallituksen sihteeri

Kati Sointukangas                                                Silja Jääskeläinen

Hallituksen kokous 09.08.2012


Fiskarsin kyläseura                                                                    Hallituksen kokous 4/2012

Pöytäkirja

Aika: 9.8.2012

Paikka: Fiskarin kioski

Läsnä: Hallituksen jäsenet: Pj Kati Sointukangas, Jukka Henttu, Mika Ilomäki, Silja Jääskeläinen ja Elina Surakka sekä kuubaamovastaava Erika Kelter

1 §       Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.40.

2 §       Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §       Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

4 §       Jätettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen seuraavaan kokoukseen.

5 §       Keskusteltiin 18.8. pidettävistä Kuubamoista ja jaettiin töitä seuraavasti:

a.      Kutsujen jako: Mika: Linjat, Elina: Suutarinmäki ja Konkakumpu, Kati: Järnvikintie ja Katinsuo

b.      Elina tuo Kuparipajan sponsoroiman ruoan kahdeksaksi Bakluraan.

c.      Mika ja Silja vastaavat 17.8. perjantain klo 18 siivoustalkoista. Mika hoitaa grillihiilet, sytytysnesteen, polttopuut ja WC-paperin. Silja pyytää Timon ja Ritvan kahvinkeittäjiksi ja kysyy Olli Karilta järjestyykö nuorisobändin esitys juhlaan.

d.      Erika vastaa koristelusta. Erika myös ottaa bändin vastaan ja organisoi ohjelmaa.

e.      Jukka huolehtii sunnuntain siivoustalkoista.

f.       Kati ostaa juhliin 2 x 24 olutta, 5 pkt makkaraa, kahvikuppeja, kahvia, maitoa ja sokeria sekä varaa sunnuntain saunan klo 16 -18 juhlien järjestelyihin osallistuneille talkoolaisille.

6 §       Päätettiin vuoden kyläläinen. Kati huolehtii hänen kutsumisestaan Kuubamoihin, jotta hän voi vastaanottaa palkintonsa.

7 §       Keskusteltiin saunavarauksen perumisesta ja päätettiin, että varaus on peruttava viimeistään kaksi viikkoa etukäteen. Muussa tapauksessa veloitetaan puolet kokonaissummasta eli 225 euroa. Jos sauna perutaan vain viikko tai vähemmän ennen vuoroa, veloitetaan asiakkaalta koko summa eli 450 euroa. Tämä muutos on kirjattava myös ensi vuoden saunasääntöihin.

  8 §     Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.45.

 
Kokouksen vakuudeksi:
 

__________________________________              _______________________________

Hallituksen pj Kati Sointukangas                         Hallituksen sihteeri Silja Jääskeläinen

Hallituksen kokous 23.05.2012


Fiskarsin Kyläseura                                                                   Hallituksen kokous 3/2012

Pöytäkirja


Aika:    23.5.2012

Paikka: Fiskari, Kati Sointukankaan koti

Läsnä: Hallituksen jäsenet: Pj Kati Sointukangas, Jutta Evokari, Jukka Henttu, Mika Ilomäki, Silja Jääskeläinen, Susanna Kankare ja Erika Kelter

1 §       Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 19.00.

2 §       Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §       Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

4 §       Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

5  §      Päätettiin pitää rakenteilla olevan leikkipuiston avajaiset heinäkuussa. Seuraavassa kokouksessa sovitaan päivämäärästä.

6 §       Päätettiin, että Riitta ostaa sopivan lahjan Tapsalle kiitokseksi saunan kiukaan korjausurakasta. Riitta toimittaa Jutalle kuitin.

7 §       Päätettiin, että Kati Sointukangas sijaistaa Jutta Evokaria rahastonhoitajan tehtävässä 7.6.-7.7. Jutta toimittaa Katille pankkipaperit.

8 §       Päätettiin tukea raha-avustusta hakenutta Pensasteatteria 150 €:lla.

 9 §       Päätettiin rakennuttaa Kyläseuran saunan tontille uuni. Korvataan kuluja maksimissaan 500 €  saunatililtä.

10 §      Päätettiin myöntää perinteen mukaisesti stipendi Fiskarin koulun kevätjuhliin 2.6. Tarkoitukseen varataan 30 €. Kati tekee kortin ja Jutta kirjekuoren.

11 §      Keskusteltiin Juhannusjuhlien järjestämisestä. Päätettiin kutsua jo kahtena Juhannuksena esiintynyt River-bändi soittamaan. Todettiin, että on tärkeää saada mukaan talkoolaisia järjestelyihin. Pohdittiin mahdollisuutta pyytää maksu ulkopuolisilta. Päädyttiin kuitenkin siihen, että tänä vuonna ei kutsuta mukaan asukkaiden vieraita. Silja Jääskeläinen vastaa juhlien järjestämisestä.

12 §      Keskusteltiin Kuubamoiden järjestämisestä. Erika Kelter kutsuu työryhmän koolle.

13 §      Nuorisoasiaa: Päätettiin pyytää Bakluuranlavan kioskilla olleen jääkaapin rikkoneilta pojilta 300 € /hlö. Todettiin, että Kyläseuran halitus ei ota vastuuta Nuorisotalohankkeesta.

14 §      Jaettiin alueet joille kukin jakaa Pesutupa-lehdet: Silja Hasselbacka ja Peltorivi; Jutta Kellotorni, Kasarmi  ja Suutarinmäki; Mika Tulilinja; Jukka Konkakumpu ja Kivijärvi; Susanna Isidorintie; Kati Säästötie, puistomäki.

15 §      Päätettiin pitää seuraava kokous torstaina 21.6. klo 18.30 Kioskilla.

16 §      Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.30.

Kokouksen vakuudeksi:
 

__________________________________              _______________________________

Hallituksen pj Kati Sointukangas                         Hallituksen sihteeri Silja Jääskeläinen

Hallituksen kokous 18.04.2012

Fiskarsin Kyläseura ry, hallituksen kokous 18.4.2012 klo 18:00. Suskun luona

1) Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:15.

2) Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja

3) Johanna Illman kertoi hallitukselle Tako ry:stä ja sen toiminnasta:
- Tavoitteena saada kunnolliset tilat Fiskarin koulun käyttöön ja että vanhaa koulurakennusta käytettäisiin aktiivisemmin
- Rahoitus peruskorjauksen ensimmäiseen vaiheeseen on saatu, työt aloitetaan kesäkuussa
- Syksyllä voi aloittaa toimintansa koulu, iltapäiväkerho sekä kansanopiston taidekurssit kaksi kertaa viikossa
- Kunnostustyö kurssimuodossa talkootyönä kesällä 2012
- Johanna kertoi ideasta, että sponsorointi voisi tapahtua adoptio-periaatteella eli eri tahot voivat adoptoida kalusteita tai tiloja

4) Susku kertoi nuorisotilan tilanteesta
- Yksi apurahahakemus tehty
- Susku jatkaa Kyläseuran edustajana työryhmässä, mutta Kyläseura ei ole pääveturina hankkeessa
- Tähän mennessä haetut apurahat on tehty Kyläseuran nimissä ja ne kohdennetaan nuorisotoiminnan kehittämiseen. Jatkossa apurahahakemukset menevät jonkun muun tahon kautta.

5) Hallitus päätti, että Kyläseuran tilien tilinkäyttöoikeus annetaan rahastonhoitajan lisäksi puheenjohtajalle (Kati Sointukangas sotu xxxxxx-xxxx)

6) Sovittu, että Sinikka Keinänen (kirjanpitäjä) hoitaa torivalvojan palkkaukseen liittyvät paperit työvoimatoimistoon, laskee palkan ja ilmoittaa luvut kuukausittain rahastonhoitajalle. Jutta hoitaa palkanmaksun joka kuun 30. päivä Suvi Heinon tilille.

7)Keskustelua Raasepori-päivästä 19.5.
- Kulttuuritoimiston ohjelmateltta tulee Pikku-Pässille. Tähän saatu yhtiön lupa.
- Susku organisoi pulla-workshopia Café Antiquessa
- Perinneleikkejä vetämään pyydetään Tapio Hämäläistä ja Anu Mykrää

8) Pro Billnäs on haastanut Kyläseuran Suomi puhtaaksi-tapahtumaan. Sovittiin, että Kati infoaa tästä ruukin sähköpostilistalla.

9) Pesutupa:
- Erika luvannut taittaa ja materiaalit tulee toimittaa Erikalle 11.5. mennessä
- Sisältö: pääkirjoitus ja hallituksen kokoonpano (Kati) , sauna-aikataulut (Sade), Mikko Merz ja torisuunnitelma (Jutta), residenssitaiteilijat (Sade), leikkipuistoprojekti ja nuorisotilat (Susku + Erika), ruukkiasunnot (Silja), Kuubamot 18.8. kalenteriin!
- SE-Action mainostaa lehdessä 30 €

10) Kyläseuran nettisivut ovat rempallaan. Harkitaan Facebookiin siirtymistä. Tämä asia siirtyy seuraavan kokouksen esityslistalle!

11) Seuraava kokous Katin luona ke 23.5. klo 18:30.

Pöytäkirjan laatinut: Jutta Evokari

Vuosikokous 18.03.2012

Fiskarsin Kyläseura ry:n vuosikokous
18.3.2012 Lukaali

Paikalla: Susanna Kankare, Mika Ilomäki, Jutta Evokari, Folke Lindqvist, Elina Surakka, Jorma Haapasaari, Kati Sointukangas, Teija Savolainen, Pirkko Hakola, Anneli Paatero, Marianna Närhi, Milvi Pesari, Silja Jääskeläinen, Johanna Illman, Nina Virtanen, Tapio Hämäläinen

1. Mika Ilomäki avasi kokouksen klo 17:10.

2. Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Mika Ilomäki, sihteeriksi Jutta Evokari, ääntenlaskijoiksi ja pöytäkirjan tarkastajiksi Susanna Kankare ja Teija Savolainen.

3. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

4. Hyväksyttiin kokouksen työlista

5. Ehdotettiin ja päätettiin, että vuonna 2012 ei peritä liittymis- eikä jäsenmaksuja

6. Kyläseuran puheenjohtaja Mika Ilomäki esitteli kyläseuran tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja luki Folke Lindqvistin kirjoittaman toiminnantarkastajan lausunnon

7. Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle sekä muille tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus

8. Mika Ilomäki esitteli toimintasuunnitelman ja talousarvion

9) Valittiin Kati Sointukangas puheenjohtajaksi ja hallitukseen: Mari Ojala, Susanna Kankare (varapuheenjohtaja), Jutta Evokari, Elina Surakka, Mika Ilomäki ja uusina jäseninä Jukka Henttu ja Silja Jääskeläinen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Folke Lindqvist ja varalle Rauno Sairinen. Mari Ojala valittiin saunatoimikunnan ja Johanna Illman julkaisutyöryhmän puheenjohtajaksi.

10) Johanna Illman kertoi tarkemmin julkaisutyöryhmän työstä esim. teemahaastatteluista. Julkaisutyöryhmän toimintakertomus toimitetaan hallitukselle myöhemmin.

11) Nina Virtanen ehdotti avustuksen hakemista esim. nuorisotoiminnan kehittämiseen Pohjan Aktiasta.

12) Susanna Kankare kertoi leikkipuistoprojektin etenemisestä ja aikataulusta. Tarkoitus on saada puisto auki kesäkuun 2012 puolivälissä ja koska projektin myötä on luotu hyvät suhteet Raaseporin kaupunkiin, jatkunee leikkipuistoa ympäröivän alueen kehittäminen myös vuonna 2013.

13) Tapio Hämäläinen kertoi kuulumisia Kieloniemestä ja saunatalkoista sekä korjaustöistä.

14) Klo 18:05. Puheenjohtaja julisti kokouksen päättyneeksi.

Kirjannut Jutta Evokari

Hallituksen kokous 01.03.2012

KYLÄSEURAN HALLITUKSEN KOKOUS 1.3.2012, PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Mika Ilomäki (pj), Susanna Kankare, Riitta Talonpoika, Jutta Evokari (sihteeri), Kati Sointukangas, Sade Kahra, Tapio Hämäläinen, Heikki Aska

1) Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:45. ja osallistujat hyväksyivät asialistan
2) Käytiin läpi Kyläseuran tilinpäätös jonka hallituksen jäsenet allekirjoittivat
3) Päätettiin, että Jutta valmistelee vuosikokousta varten toimintakertomuksen vuodelta 2011 sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2012
4) Sovittiin, että Kati laittaa ilmoituksen vuosikokouksesta EU:hun sekä ruukin sähköpostilistalle
5) Sade kertoi saunatoimikunnan terveisinä, että yrityssanojen uusi hinta on 450 €
6) Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:00.

måndag 12 november 2012

KYLÄSEURAN PA-SETTI


Kyläseuran PA-settiä voi kyläläiset vuokraa Fiskarsissa hintaan 20€/vuorokausi. Ulkopuolisille ja Fiskarsin ulkopuolelle vietävään tarkoitukseen hinta on 50€/vuorokausi. Setti on kyläläisten yhteistä omaisuutta joten laitteistoa on käsiteltävä asianmukaisesti, myös käytön jälkeen. Mahdolliset vahingot korvaa vuokraaja.

Sade inventoinut ja tarkistanut toimivaksi 11.11.2012:

AKTIIVIKAIUTTIMET JBL EON 15 G2, 2 kpl
JALUSTAT kaiuttimille, 2 kpl

MIKSERI MACKIE DFX 12, 1 kpl

MIKROFONIT Beyerdynamic TG-X 48, 2 kpl
JALUSTAT mikrofoneille, 2 kpl

PIUHAT:
Sähköjohdot (euroliitin), 3 kpl
XLR naaras-uros, 9 kpl
Stereoplug/stereoplug, 4 kpl
Stereoplug-miniplug, 1 kpl
2 x Stereoplug-miniplug, 1 kpl
2 x Stereoplug-RCA, 1 kpl

ADAPTERIT:
XLR uros-uros, 2 kpl
XLR naaras-naaras, 2 kpl
Stereoplug-miniplug, 4 kpl
XLR uros – RCA (out)
XLR uros – RCA (in), 2 kpl
Stereoplug-RCA, 1 kpl (toinen kadonnut?)


torsdag 1 mars 2012

HALLITUKSEN KOKOUS 2.2.2012 PÖYTÄKIRJA


KYLÄSEURAN HALLITUKSEN KOKOUS 2.2.2012   PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Mika Ilomäki (pj), Susanna Kankare, Riitta Talonpoika, Erika Kelter, Jutta Evokari (sihteeri)

1)      Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:10. ja osallistujat hyväksyivät asialistan
2)      Susku on laittanut ELY-keskukselle hakemuksen kalastustoiminnan kehittämiseksi ruukissa ja rahaa on anottu 1300 €. Tällä rahalla olisi mahdollisuus järjestää pilkkitapahtuma, pelastuskoulutus/harjoitus (Kalle Dönsberg) ja ostaa Kyläseuralle retkiluistimia, lumikenkiä ja pilkkitarvikkeita  lainattaviksi  ruukkilaisille. Päätös tuesta tullee helmikuun aikana. Susku on kuitenkin jo kysynyt tarjouksia tarvikkeista.
3)      Keskustelua saunahinnoista:
-          Sadelta tullut viestiä, että tilaussaunojen hintoja on nostettava
-          Mietittiin saunan kausimaksun käyttöön ottoa, esim. 10 €/kesä, perheet 30 €. Kausimaksut laskulla tai esim. Pesutuvan yhteyteen laitetaan tilitiedot ja hinnat.
-          Saunatoimikunta kokoontuu vielä talven aikana, päättää uudet hinnat ja ilmoittaa ne hallitukselle
4)      Tulevaisuuden kylä-/asukasyhdistystoimija – hallitusselvitys
-          Susku ja Elina hoitavat  vastaamisen Pirjo Sjögrenille, varapuheenjohtaja ja tutkimuksen toteuttaja, Länsi-Uudenmaan Kylät ry. (Vastattu pe 3.2.)
5)      Susku kertoi terveiset Antskogin kyläseuralta, joka viettää 200-vuotisjuhlavuotta. He ovat kutsuneet Fiskarsin ruukkilaiset mukaan heinäkuun alussa järjestettävään jalkapalloturnaukseen. Haaste on otettu vastaan ja harjoittelu aloitettu.
6)      Ehdotus ensiapukurssin järjestämisestä käytiin läpi ja päätettiin siirtää se seuraavan hallituksen päätettäväksi.
7)      Käytiin läpi All boys!-keskiaikamusiikin duon musiikkitarjous ja tultiin siihen tulokseen, että bändi ei sovi juhannusjuhliin eikä Kuubamoihin. Jutta ehdottaa bändille vierailua Fiskarsissa esim. Antiikkipäivien aikana ja sopii asiasta myös Risto Muurin ja Pentti Vottosen kanssa. Bändille ei tarvitse maksaa palkkiota, vain kilometrikorvaukset.
8)      Käytiin läpi Heikki Askan jalkapalloporukan puolesta lähettämä tukianomus Kisakeskuksen viikoittaisen hallivuoron maksamiseen. Päätettiin, että Kyläseura myöntää 300 €:n avustuksen sitä vastaan, että hallia käyttävä joukkue osallistuu liikenteenohjaukseen Antiikkipäivien aikana. Lasku pyydetään lähettämään suoraan Kisakeskuksesta Kyläseuralle.
9)      Päätettiin vuosikokouksen ajankohta: sunnuntai 18.3. klo 17:00. Lukaalissa.
10)   Seuraava hallituksen kokous torstaina 1.3. klo 18 Café Antiquessa.
11)  Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:00.

Hallituksen kokous 7.12.2011


Fiskarsin kyläseura ry
Hallituksen kokous
7.12.2011 klo18 Wärdshus
Paikalla:
Seppo Pailos, Mika Ilomäki, Susanna Kankare, Kati Sointukangas, Riitta
Talonpoika, Jutta Evokari, Erika Kelter, Elina Surakka

1.Avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.15

2. Edellisen kokouksen muistio
Hyväksyttiin edellisen kokouksen muistio.

3.Tutkimushanke
Hallitukselle toimitettu Mikan pyynnöstä selvitys Tarinoita ruukista-hankkeen tilanteesta.
Keskustelua aiheesta. Selvitys Elinalla.

4. Leikkipuisto
Leikkipuistoprojekti etenee hyvin. Hallituksen leikkipuistotyöryhmä Mika, Erika, Susanna.
Kaupunki varannut 65.000e puistoon. Muuta rahoitusta haetaan.

5. Antiikkipäivät
Keskustelua aiheesta.

5. Taloustilanne
Hallituksen taloustilanne hyvä. Päätettiin yksimielisesti ostaa Fiskarsin osakkeita.
Sijoitetaan vuoden 2011 tilikauden ylijäämäinen raha, noin 3000-4000e.
Tätä varten perustettava arvo-osuustili, Mika hoitaa asian.

7. Ruukkiasunnot
Keskustelua aiheesta.

8. Muut asiat
Mika jättämässä Kyläseuran hallituksen puheenjohtajuuden, kartoitetaan
mahdollisia uusia ehdokkaita. Mika kuitenkin valmis jatkamaan hallituksessa.
Erika ja Riitta jättämässä hallituspaikan. Jutta valmis jatkamaan rahastonhoitajana.
Kati ja Elina valmiit jatkamaan hallituksessa.

Kokous päätettiin klo 20.35

Fiskarsissa 15.12.2011
Elina Surakka

pöytäkirja hallituksen kokous 2.10.2011

Fiskars Kyläseura ry
hallituksen kokous
pöytäkirja

Aika ja paikka: Antiikkikahvila 2.10.2011 klo 18-19.30
Paikalla: Susanna, Erika, Mari, Mika, Seppo, Kati, Tapsa, Elina

1.Tori
Petun työt loppuneet 2.10. Kokonaisuudessaan mennyt hyvin. 
Ensi kesä tulee ainakin vielä olemaan kyläseuran hoidossa.
Torialueen uudistus ja kunnostus alkaa jäteaseman sirrolla Ruukin sisääntulolevennykseen, jonka jälkeen siirtyy leikkipuisto roskiksien paikalle. Sitten Raaseporin kaupunki tekee uuden tien Peltoriville ja Fiskars-yhtiö uudet parkkipaikat.
Suunnitelmien mukaan uuden infopisteen/kahvilan rakentaminen torille alkaa syksyllä 2013, valmista tulisi kesälle 2014, jolloin torin hallinnointi luonnollisesti siirtyisi infopisteeseen.
Voisiko kyläseura mahdollisesti jatkaa torin hallinnointia silloinkin?

2. Kieloniemi
Saunan kesäkausi päättynyt, pienen remontin aika. Kiukaankansi murenee, se korjataan.
Seuraavaksi joulusaunat!

3. Elokuvakerho. Hallitus myötämielinen asialle. 2krt/kk.

3. Leikkipuisto
Uusi leikkipuisto siis nykyisen jäteaseman paikalle. Hallitus mielellään mukana suunnittelussa . Puiston ylläpito kaupungille. Rahoitusta kysytään Von Julinin säätiöltä, MLL:tä..
Erika laatii suunnitelman pohjatekstin. Puistotyöryhmä, Erika ja Susanna edustavat kyläseuraa. 
Puisto myös tärkeä turistien tuoja.

4. Ruukkiasunnot
Kyläseura tukee Fiskarsin asukasyhdistystä 500e:lla kuitteja vastaan, ja toivotaan asukkailta talkooapua.

5.Muuta
Pesutupa kokoon. Mukaan kaikki ruukin harrastusmahdollisuudet.


Seuraava kokous su 16.10.2011 Erikan luona