Fiskars Kyläseura hallituksen pöytäkirja 9/2010
Kokouspöytäkirja
5.9.2010 Antiikkikahvila
Paikalla: Susanna Kankare, Marko Sandborg, Puosu Liesinen, Maija Toukolehto, Mika Ilomäki, Erika Kelter, Folke Lindqvist, Sade Kahra, Urpo Tarmi, Leena Hurri
1. PJ avasi kokouksen klo 16:15
2. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja
3. Maija Toukolehto oli pyynnöstä laatinut kuubamoista muistion. Keskusteltiin siirtymisestä käytäntöön, jossa hallitus laatii eri tapahtumille budjetit toimintasuunnitelmaa tehdessä. Ehdotus sai yleisesti kannatusta. Kuubamomuistio toimitetaan sihteerille arkistoitavaksi ensi vuotta ajatellen.
Hyväksyttiin toteutunut budjetti.
4. Todettiin, että pesutupa –lehti toimitetaan syksyllä (n.kahden viikon kuluessa). Materiaali lehteen tulee toimittaa viikon 35 aikana Erikalle joka taittaa ja kopioi lehden ja tiedottaa jakoajankohdasta myöhemmin kun lehti on jakovalmis.
5. Saunan käteiskassaa ei olla toimitettu rahastonhoitajalle. Hallitus edellyttää että saunan rahanhoitotilanne selvitetään mitä pikimmin. Saunalle tulossa talkoot 19.9. Syksyn saunavuorolista on laadittu ja se toimitettiin hallitukselle ja julkaistaan myös pesutupa –lehdessä.
6. Jäsenrekisteri: Todettiin, että seuran jäsenrekisteri tulee päivittää ja pitää jatkossa päivitettynä säännöllisesti. PJ toimittaa päivitetyn jäsenrekisterin sihteerille joka myös päivittää rekisteriä. Susanna Bagge, Taavi Soininvaara sekä Tarja Ervasti hyväksyttiin kyläseuran jäseniksi.
7. PJ avasi sääntöuudistuskeskustelun. Todettiin, että säännöt on päivitettävä rekisteriin ja tässä yhteydessä säännöt myös tarkistetaan ja päivitetään asianmukaisiksi myös kontra uudistunut yhdistyslaki. Susanna Kankare on hallituksen pyynnöstä laatinut pohjan uusille säännöille yhdessä yhdistyslainsäädännön tuntevan tahon kanssa. Tämä pohjustus on toimitettu hallituksen jäsenille luettavaksi ja muokattavaksi ehdotukseksi uusiksi säännöiksi.
Keskusteltiin vuosikokousten määrästä ja mahdollisuudesta siirtyä kahden vuosikokouksen käytäntöön. Kahden vuosikokouksen käytäntöä pidettiin usealta taholta byrokraattisena. Asiasta ei tehty päätöksiä.
Keskusteltiin myös siitä, millä tavalla kyläseuran eri jaostot tulee ottaa huomioon sääntöuudistuksessa. Saunajaoston edustajana Sade Kahra ilmaisi huolen saunajaoston itsenäisen aseman menettämisestä sääntöuudistuksessa. Todettiin, että jaostojen nykyisenlaisen aseman muuttuminen holhotummaksi ei ole kenenkään edun mukaistai. Kuitenkin esimerkiksi saunajaoston ja –toimikunnan hallituksen valinta tulee varmistaa lain kirjaa noudattavasti tapahtuvaksi.
Keskusteltiin toimikuntien ja jaostojen suhteesta seuran hallitukseen. Mika Ilomäki lupasi selvittää jaostojen ja toimikuntien asemaa sekä sitä, minkä menettelytavan mukaan nykyiset jaostot voisivat jatkaa toimintaansa tähänastista parhaiten vastaavasti niiden itsemääräämisoikeuden kannalta.
Päätettiin järjestää erillinen hallituksen kokous aiheesta jossa sääntöehdotus laaditaan.
8. Muut asiat:
Leena Hurri kertoi teatterijaoston perustamiskokouksen pidetyn 5.9.2010. Keskusteltiin jaoston toiminnan käytännöistä esimerkiksi apurahahakemusten ja rahanhoidon suhteen. Todettiin, että kuten saunajaoston, myös teatterijaoston lainmukaisia toimintaperiaatteita selvitetään edelleen ja näistä tiedotetaan kun enemmän tietoa on.
Seuraava kokous 22.9.2010 klo 18 Erikalla (Kuparivasarantie 16). Kokous on avoin vain hallituksen jäsenille koska siellä laaditaan hallituksen sääntöuudistusehdotus jäsenille.
Kirjannut Erika Kelter
lördag 11 september 2010
Fiskars Kyläseura hallituksen pöytäkirja 8/2010 (19.8.2010)
Fiskars Kyläseura hallituksen pöytäkirja 8/2010
Aika: 19.8.2010 klo 18:00
Paikka: Gästerbyntie 18
Läsnä: Mika Ilomäki (pj)
Anu Harju (siht),
Susanna Kankare
Mari Ojala
Erika Kelter
Marko Sandborg
Terttu
Tim Gray
1. Mika Ilomäki avasi kokouksen
2. Kuubamot:
- sovittiin yleisistä järjestelyistä ja tarkistettiin talousasioita: tässä yhteydessä päätettiin myös, että kyläläisille ei makseta ns. vapaaehtoistoiminnasta eikä talkootoiminnasta erikseen
- Kuubamoissa esiintyvän Cubaché -bändin palkkio 650e
- Taikuri Tatun palkkio 250e
- Mira Donner-Spitz juontaa illan, ei erillistä palkkiota
- Vuoden kyläläisen julkaiseminen ja palkitseminen klo 19
3. Vuoden kyläläinen
- Vuoden kyläläiseksi valittiin Lahja Lehtonen
4. Säännöt
- on käynyt ilmi, että kyläseuran lailliset säännöt ovat vuodelta -86: vaikka sääntöihin on tehty sen jälkeen muutoksia, jostain syystä nämä eivät ole maistraattiin/prh:lle päivittyneet
- uudet säännöt laaditaan ja päivitetään asianosaisille tahoille hetimiten: Susanna laatii uuden sääntöehdotelman ennen seuraavaa hallituksen kokousta 5.9.2010
- yhdistyslaki uudistuu 1.9.2010, uudet säännnöt sen mukaisiksi
- päätettiin ylimääräisen vuosikokouksen koolle kutsumisesta pikimmiten alkusyksystä uusien sääntöjen hyväksymistä varten (säännöt hyväksyy Kyläseuran jäsenistö, ei yksin hallitus)
5. Seuraava hallituksen kokous 5.9.2010
Kirjannut Anu Harju, sihteeri

Fiskars Kylaseuran hallituksen pöytäkirja 7/2010 (3.8.2010)
Fiskars Kyläseura hallituksen pöytäkirja 7/2010
Aika: 3.8.2010 klo 18:00
Paikka: Kioski
Läsnä: Mika Ilomäki (pj)
Anu Harju (siht)
Susanna Kankare
Visa Kaliva
Erika Kelter
Janne Rantala
Marko Sandborg
Puosu Liesinen
Leena Hurri
Maarit Koskinen
Maija Toukolehto
Kay Volmer
Folke Lindqvist
Timo Louhi
Ritva Lehti
Elina Laiho
Repe
Terttu
1. Kokouksen avaus
- Mika Ilomäki avasi kokouksen.
2. Tarkastettiin edellisen kokouksen pöytäkirja ja todettiin se oikeaksi.
3. Kuubamot
- lauantaina 21.8.2010, ohjelmaa klo 17.30 alkaen: tanssikurssi, lasten ohjelmaa, julkistetaan vuoden
kyläläinen. Juontajana Mira Donner- Spitz.
- teemana futurismi
- bändinä Cubaché (palkkio 650e)
- perjantaina lavan rakennus, sunnuntaina siivous
- Erika tekee flyerit
4. Jälkipyykit
- Juhannus: Erika laatii muistion juhannuksen toteutuneesta budjetista sekä muista
huomionarvoisista asioista, myös parannuksia ja ehdotuksia ensi vuodelle
- Antiikkipäivät: sujuivat mallikkaasti, Kyläseura järjesti liikenteen ohjausta vuoroissa
5. Talousasiat
- ehdotettiin printterin hankkimista Kyläseuralle laskuja ym. varten
- keskusteltiin kirjanpidon kilpailutuksesta (vuositason hintatarjous)
- todettin, että saunaremontti ja järjestysmieskurssi olleet isoimpia menoeriä
6. Sauna
- saunamaksu 2e on edelleen voimassa siitäkin huolimatta, etteivät saunojat sitä aina maksa; keskusteltiin siitä, miten saada saunojat maksamaan joka kerta
-saunatoimikunta hoitaa saunan asiat ja maksut; laskutus Susannan kautta
- keskusteltiin saunan katon tervaamisesta syksyllä talkoohengessä
7. Muut asiat
- päätettiin Teatterijaoston perustamisesta Kyläseuran yhteyteen: toimii itsenäisesti, mutta voi
tarvittaessa hakea apurahoja Kyläseuran kautta. Keskustelua mahdollisuudesta pitää erilaisia
teatteriesityksiä (kesä- ja lastenteatteri, lasten teatterikerho) sekä mahdollisesti Lukaalin,
Paloaseman ja Bakluran lavan käyttämisestä esityksiin.
- Pesutuvassa ilmoitettuun nuorisoavustukseen ei tullut hakemuksia.
9. Seuraava kokous sunnuntaina 5.9. klo 16 Antiikkikahvilassa.

Prenumerera på:
Inlägg (Atom)