måndag 13 oktober 2008

KANNANOTTO RAASEPORIN JÄRJESTELYTOIMIKUNNALLE

vapaa julkaistavaksi


Fiskarsin kylä tarvitsee oman koulunsa

Raaseporin kaupunki ei saa tuhota kylämme yhteisöllisyyttä

Fiskarsin kylän asukkaat ovat huolestuneina seuranneet Raaseporin tulevien virkamiehien kannanottoja, joissa Pohjan kunnantalosta suunnitellaan koulukeskusta. Fiskars kyläseuran hallitus on tyrmistynyt tammisaarelaisten virkamiesten innokkuudesta hyökätä suomenkielisten koulujen kimppuun uuden kaupungin luomisvaiheessa. Olemme päättäneet ottaa asian valmisteluun kantaa heti tässä vaiheessa. Vaadimme myös järjestelytoimikunnalta vastinetta alla oleviin kysymyksiin mahdollisimman pikaisesti.


1. Koulu on tärkeä osa kyläyhteisöä

Fiskarin koulu on kylämme sykkivä sydän. Kylä on merkittävä osa koulun oppimisympäristöä. Koululaisten vanhemmat ja myös muut kyläläiset ovat aktiivisesti mukana koulun toiminnassa. Vapaaehtoisvoimin ylläpidetyt jääkaukalo, urheilukenttä sekä hiihtoladut koulun ympäristössä ovat tärkeä osa kylän yleistä viihtyvyyttä. Koulu on myös iltaisin oleellinen harrastuskeskus. Koululla toimii yli 20 harrasteryhmää. Koulun vieressä sijaitsee myös nuorisotalo ja alueelle on uudessa kaavaluonnoksessa tehty varaus päiväkotia varten. Edellämainittu kyläläisten tekemä vapaaehtoistyö on kunnalle ilmaista hyötyä.
Kauhajoen tapahtumien jälkeen kaikissa perheissä on kysytty sama kysymys: miten estämme sen, ettei sama tapahdu täällä? Maamme poliittinen johto on antanut vastaukseksi yhteisöllisyyden edistämisen. Fiskarsin kylässä yhteisöllisyys on jo totta ja se näkyy käytännössä aktiivisena kylän ja koulun välisenä toimintana.

Fiskarsin koulun kehittämishankkeessa koulu on osa lähiympäristöä. Koulun opetusohjelmassa hyödynnetään ruukin taideosaamista. Pohjan kunnan rahoittamaan Fiskarsin luovuuskeskuksen kehittämishankkeeseen ovat osallistuneet myös Opetushallitus ja Opetusalan koulutuskeskus Opeko.

Suurin osa Fiskarsin asukkaista elää ruukissa tekemällään työllä. Nautimme siitä, että voimme kävellen saattaa lapsemme kouluun samalla kun menemme itse työhuoneelle. Tunnemme, että lapsillamme on turvallinen kyläyhteisö ympärillään. Tätä pitäisi osata arvostaa, sillä meille se on syy asua täällä. Virkamiesten ja poliitikkojen tulisi myös aidosti tutustua asioihin, joista aikovat tehdä päätöksiä. Ihmettelemme suuresti, miten Raaseporin kaupungin sivistystoimenjohtaja voi pitää päinvastaista yhteisöllisyyttä tuhoavaa kehityssuuntaa varteen otettavana vaihtoehtona.

Mitä Raaseporin kaupunki aikoo tehdä Fiskarin koulun tulevaisuuden turvaamiseksi?


2. Fiskars ei ole reservaatti

Fiskarsin ruukki oli kuolemaisillaan 1980-luvulla, kun teollinen tuotanto muutti muualle. Fiskars yhtiön ja Pohjan kunnan panostuksella ruukki onnistuttiin herättämään uudelleen henkiin houkuttelemalla uusiksi asukkaiksi luovien alojen työntekijöitä.

Uusien tulokkaiden voimin ruukkiin on luotu yli sata uutta työpaikkaa. Paikkakunnalle muuttaneet perheet ovat tulleet Fiskarsiin asuakseen kauniissa ja idyllisessä paikassa, jossa yhteisöllisyys on tärkeä osa ruukin ainutlaatuista kokonaisuutta. Käsityöläisten ja taiteilijoiden lisäksi ruukkiin on muuttanut akateemisesti koulutettua väkeä: muun muassa tutkijoita, toimittajia ja lääkäreitä.

Fiskars on Raaseporin kaupungin merkittävin turistikohde, jonka tarkoituksena on kehittyä edelleen. Meneillään on kaavoitusprosessi, jonka myötä ruukkiin on tulossa jopa 250 uuttaa tonttia. Koulun yhteyteen kaavaan tulossa varaus myös päiväkodille.

Pääkaupunkiseudulle Fiskarsista on pitkä matka. Osa uusista asukkaista silti pendelöi Helsingin suuntaan päivittäin. Pitkän työmatkan vastapainoksi kodin ja arkisen elämän täytyy sujua hyvin. Asuinpaikalla täytyy olla jotain erityisen hyvää tarjottavaa, jotta pitkä etäisyys työn ja asunnon välillä on mielekäs.

Fiskarsin seuraavan vaiheen asukkaat olisivat todennäköisesti pääkaupunkiseudulta tulevia nuoria perheitä, jotka haluaisivat rakentaa oman talon. Kyläkoulun lakkauttaminen ei kuulosta tässä yhteydessä kovin hyvältä vetovoimatekijältä.

Juhlapuheissa Fiskars kelpaa Raaseporin kaupungin ylpeydeksi. Pyydämme teitä ymmärtämään, että asuinpaikkamme ei voi olla pelkästään reservaatti, jonne matkailijat saapuvat ihmettelemään elävää ruukki-idylliä. Me fiskarslaiset myös asumme ja elämme täällä ja teemme paljon töitä tämän koko kaupunkia hyödyttävän viihtyvyyden eteen. Palkinnoksi siitä, haluaisimme elää ilman jatkuvaa yhteisöllisyyttämme kohtaan kohdistuvaa uhkaa.

Miten Fiskarsin ruukki tehdään houkuttelevaksi uusille asukkaille?


3. Myös vähemmistön eduista on huolehdittava

Fiskarsin uusien asukkaiden enemmistö on suomenkielisiä. Raaseporin kaupungissa kyse on siis merkittävästä vähemmistöstä. Meistä tuntuu kummalliselta, että ensimmäisenä uuden kaupungin luomisvaiheessa rahoja ollaan valmiita sijoittaamaan teknisen toimiston remontointiin Karjaalle ja samalla säästökohteiksi katsellaan suomenkielisiä kouluja Pohjasta.

Fiskars kyläseura ry vaatii Raaseporin kaupungilta lupausta turvata lähikoulumme tulevaisuus, jotta kyläyhteisön toimelias ja vireä tulevaisuus voidaan taata.

Miten suomenkielisen vähemmistön asema turvataan?


Fiskarsissa 5.10.2008

Fiskars kyläseura ry:n hallitus

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar